SSS lehtijuttu SM-kisojen siirtymisestä PDF Tulosta Sähköposti
23.03.2020

Ohessa SSS sähköisen lehden versio SM-kisojen siirtymisestä.

-ari- 

Koronavirus siirtää Salossa pidettävät naisten SM-keilailut syksyyn

0
Maajoukkueeseen kuuluva ja nuorten arvokisamitaleita saavuttanut Peppi Konsteri ei pääse keilaamaan Salon SM-kisoihin vielä keväällä. Kuva: Turun Sanomat/Ari-Matti Ruuska

Salossa pidettävät keilailun naisten SM-kisat siirtyvät keväästä ensi syksyyn koronaviruspandemian vuoksi. Naisten A- ja B-tason SM-kisat oli tarkoitus käydä Hanhivaaran keilahallissa huhti-toukokuussa.
Uusien päivämäärien mukaan karsintavaihe pelataan 31. elokuuta–4. lokakuuta. B-finaali on ohjelmassa 10. lokakuuta ja A-finaali päivää myöhemmin. A-finaalin kolme parasta lähtevät vielä ratkomaan mitalisijat Lahteen 18. lokakuuta.
– Ylen televisiointi saattaa vaikuttaa mitalipelien päivämäärään, mutta muuten uusi aikataulu pitää paikkansa. Salolaisjärjestelyt eivät sinänsä kärsi muutoksesta, vain julisteet on tehtävä uusiksi uusien päivämäärien vuoksi. Suurin vaikutus on Hanhivaaralle, koska nyt heidän kalenterinsa on tyhjää täysi kevään osalta. Tosin kaikki kilpakeilailu on nyt kokonaan seis, Salon Keilailuliiton puheenjohtaja Ari Palm kertoo.
SM-kisoihin oli ilmoittautunut noin 300 keilaajaa ennen ilmoittautumisen keskeyttämistä

 
< Edellinen   Seuraava >
 

Kirjautuminen





Salasana unohtunut?
Päävalikko
ETUSIVU
KEILAHALLI INFO
UUTISOTSIKOT
KILPAILUT
ERIKOISKILPAILUT
SEURAT
TIEDOSTOT
KESKUSTELU
RATAVARAUKSET
KUVAGALLERIA
Kävijätilastot
750,047Käynnit yhteensä:
203Kävijät tänään:
239Kävijät eilen:
max.
615Max kävijöitä päivässä:
25-05-2013(pvm):
Viimeisimmät uutiset